Toude.fi

Matka nuotiopaikalle
Olimme luonnon keskellä kävelemässä kohti nuotiopaikkaa, lumi narskui kenkiemme alla ja aurinko kilvoitteli kasvoilla yhdessä pakkasen kirvoittaman kylmyyden kanssa. Ympärillämme näkyi elämää, metsän eläimet tulivat tervehtimään, siellä täällä näkyi harmaisiin talviturkkeihin pukeutuneita eläimiä, he tutkivin katsein katseli meitä ja me hymyillen katselimme heidän askareita. Kevät oli jo tuloillaan lujaa vauhtia heidän koteihinsa ja varmasti valmisteluita oli tehtävänä paljon, ainakin he näyttivät kovin kiireisiltä.

Aurinko näytti toivottavan huomenta meille noustessaan yhä ylemmäs horisontissa, kirkkaiden ja lämpöisien säteiden heijastukset osuivat lumeen siten, että näytti kuin kävelisimme timanttipäälysteisessä metsässä, kaikki ympäristö oli väriloistossaan valkosamettisessa luonnossa.

Saavuimme nuotiopaikalle, pyyhimme istumapaikalta pakkaslumet, laitoimme istuinalustat paikoilleen ja aloimme valmistaa nuotiota. Hetkessä tuli leimahti lämmittäen reissaajien kylmiä käsiä ja nuotion poksuessa kaverini hiljeni, näin hänen kasvoiltaan syviä pohdintoja, hetkeen hänen suustaan ei kuulunut mitään, vain höyryävä hengitys kilvoitteli hänen edessään touhutessa edelleen nuotion kanssa.

Minä vain nautin seurasta, ympäristöstä ja siitä hetkestä missä olimme. Luonto oli mitä kaunein ja ystävän seura kelpaa aina, repussa olevat eväät ja lämpenevä keitinvesi lämmitti myös ajatusta kuumasta kaakaosta ja eväistä.

Ystäväni puhalsi penkiltä lumia pois, kuin keijupölynä tuo kimalteleva pakkaslumi auringonsäteitä heijastellen leijaili tiehensä. Ystäväni katsoi sinisin silmin minua hetken tuijottaen ja tarjoten hymyn, joka muuttui kuin itsestään nauruksi. Hetken siinä hekottelimme, olimme vain erittäin iloisia ja nautimme hetkestä, sitten ystäväni rauhoittui ja siirsi katseensa järveä kohti, otti reippaasti happea ja esitti ensimäisen kysymyksen: ”Miksi ihmiset eivät näe tätä kauneutta”?

Keskusteluja kauneudesta
Katsoin itsekkin järvelle hetken pohtien kaverini kysymystä. Se mitä näin oli nouseva aurinko, jonka säteiden lämpö tuntui poskilla, jäätynyt järvi jossa kevät-tuuli puhalsi pakkaslumia kuin siivoillen pölyttyneitä paikkoja kevään edestä. Taustalla näkyi jo lumesta puhdistettuja vihreitä kuusia ja sininen taivas muutamine valkoisinen hattarapilvineen, heillä ei tuntunut olevan kiirettä. Pystyin lähes haistamaan kevään tulon. Muutamia lintuja lenteli taivaalla ja kaverini sanoikin ”Katso, linnutkin palaavat takaisin kotiin, selvä kevään merkki”.

Tuo kysymys minkä kaveri esitti jäi mieleeni, pohdin sitä ihastellessa maisemia, pysyin kuitenkin hiljaa, koska en halunnut vastata tuohon kysymykseen, en ehkä vain halunnut miettiä sitä, että joidenkin ihmisten elämä perustuu hektisyyteen, ajatuskin sohjoisesta ja synkästä kaupungista tekovaloineen ei sopinut sen hetken ajatuksiin, luonto kun tarjosi aitoutta ja kauneutta mitä itsekkin kaipasin.

Kaverini katsahti minuun ja sanoi ”Oletkos Toude koskaan miettinyt, jos kaikki ihmiset olisivat onnellisia, millainen tämä maailma olisikaan?”. Tuo ystäväni kysymys painui mieleeni, en voinut vastustaa keskustelua, se tuntui niin mehukkaalta, vaikka kuinka pinnistin yrittäen reagoida vain nyökkäämällä joka olisi riittänyt ystävälleni, mutta en voinut, halusin päästää ajatukseni ulos sanoen, ”Niin, eikös se ole juurikin meidän tarkoituksemme”.

Kaverini kysyi tiedustellen mitä tarkoitin ja aloitin selvittämään vastaustani hieman syvällisemmin kertoen: Meistä moni on inkarnoitunut tälle planeetalle tarkoituksella vapaaehtoisesti, muuttamaan tätä mailmaa, osa näistä herkistä olennoista ei kestä ympäröivää elämää, mutta toiset sen sijaan jaksavat kantaa isommatkin taakat hartioillaan. He jotka auttavat toisiaan ja tekevät joka päivä työtään positiivisuuden vuoksi ovat juuri näitä. Pelkkä positiivinen olemus tarttuu, kuten mekin nauroimme tuossa hetki sitten, mieti jos meitä olisi ollut tässä kymmenen ja olisimme nauraneet kaikki. Laajenna ajatusta siten, että joku näistä ihmisistä olisi saattanut elää hyvin raskasta elämänvaihetta ja tuo pieni naurunhetki olisi voinut olla parasta hänen elämässään koko sen viikon aikana mitä hän on elänyt.

Kerroin ystävälleni, että meillä kaikilla on elämässämme tehtävä. Meidän tulee oppia, oivaltaa ja mennä kohti myös niitä negatiivisia asioita, käydä välillä ”kellarissa” ja uida syvissä vesissä, mutta aina kuitenkin löydämme itsemme pinnalta, entistäkin vahvempina ja kokemuksia rikkaampina. Se, että käymme välillä kellarissa joka tuntuu pimeältä, synkältä ja ahdistavalta ei tarkoita sitä, etteikö sielläkin voisi viihtyä, siitä vain pitäisi tehdä viihtyisä paikka sen sijaan, että kävisimme siellä nopeasti silmät ummessa. Jos aina pelkäämme pelkojamme, emmekä ole valmiita tekemään niiden eteen mitään, se ”kellari” pysyy synkkänä ja pimeänä, sen sijaan voisimme maalata seinät, asettaa uudet valot ja huomata, että tuon kellari on nimenomaan koko meidän elämänkodin tukiranka, se paikka mistä meidän elämä osittain koostuu.

Kaverini nyökkäsi ja kysyi ”Mistä tiedän mitä mun pitäisi tehdä, mikä sitten on elämäntehtävä?”

Vastasin yställeni: Meidän elämäntehtävä on elää, niinkin yksinkertaista se on. Jos elät negatiivisessa ja kaipaat valoa elämääsi, et sitä löydä vaan muutoksen tulisi lähteä sinusta itsestäsi. Yksi negatiivinen ihminen kahden herkemmän kanssa vetää heitä pimeyteen, mutta yksi kirkasvaloinen olento vetää heikosti hämärässä kulkevia kohti valoa. Meidän tulisi pyrkiä elämään balanssissa, kuitenkin ottaen heikkovaloiset siipiemme suojaan ja rohkaista heitä, samalla kun vedämme pimeydessä olevia valoa kohti, kun kaikki nämä ovat valossa, he levittävät valoa ympärilleen.

Pidin pienen tauon koska kaverini näytti pohtivan ja annoin hänelle aikaa sulatella vastausta, mutta hän katsoi minua ja sanoi ”Kerro lisää tuosta valosta”.

Tehtävänä tuoda valoa maailmaan
Sanoin kaverilleni: Katso tuota aurinkoa, et näe sen säteitä mutta tunnet sen säteet ihollasi, myös lumessa heijastukset tulevat selkeästi auringosta, tuo aurinko valaisee koko ympäristöämme vain olemalla aurinko, eikä sen tarvitse kuin vain olla olemassa, olla esillä. Sinunkin tulee vain olla oma itsesi, valaista muiden elämää. Sinun hymysi tarttuu kuin auringonlämpö kasvoilla, sinun ystävällisyytesi ja positiivisuutesi on kuin tämä hanki joka leviää kirkkaana ympäristöön, sinä olet valontuoja, eikä sinun tarvitse kuin olla aito oma itsesi ja toteutat jo tehtäväsi mitä upeimmalla tavalla.

Me muutamme tätä maailmaa jo pelkällä olemuksella. Oletko miettinyt, että sinun hymysi tarttuu kaikkiin jotka vain näkevät sen, eikä kukaan voi vastustaa hymyn positiivista voimaa, se on voimakkaampi kuin mikään negatiivinen asia. Vihaan, katkeruuteen ja negatiivisuuteen ylipäätään voi helposti samaistua, se lähtee meidän eläimellisestä kehostamme, se on peruja villi-ihmisen olemuksesta, mutta positiivisuus on vielä nuorelle ihmiskunnalle sangen uutta, mutta se leviää kuin auringonsäteet ympäristöön, eikä kukaan pysty auringon eteen luomaan kuin pieniä varjoja, nekin ovat vain varjoja mitkä siirtyy tuon auringon liikkuessa, eikä tuo aurinko lopeta tulemistaan. Joka aamu näet auringon nousevan, niin sinunkin tulisi aina vain nousta uudelleen. Joskus säteesi eivät valaise ihmisiä, mutta aina tulee se aika kun tapahtumaketju on oikealla taajuudella ja säteet valaisevat kaikkea ympärilläsi, se pienikin positiivinen hetki voi olla oikealla hetkellä parasta mitä joku toinen ihminen voi kokea ja silloin sinun olemuksesi on kaikki mitä tuo ihminen siinä hetkessä on tarvinnut.

Miksi koen ikäviä asioita, jos olen itse positiivinen?
Et ole kokemassa täällä tasa-arvoa, etkä hamuamassa positiivisuutta, olet pikemminkin luomassa sitä ja murtamassa tuon kaiken pahan positiiviseksi. Tie on kieltämättä raskas ja mitä pidemmälle omassa kehityksessäsi pääset, olet yhä vain yksinäisempi. Mutta mieti asiaa niin, että ensin olet kaikkien joukossa, sitten olet yksi kaikkien joukossa, kunnes olet yhtä kaikkeuden kanssa.

Haluaisit epäilemättä mennä jo kotiin, mailmaan josta olet kenties tullut, kaipaat sitä ja koet tämän maailman myrskyisänä ja ikävänä, mutta välillä se valo pilkahtaa myös sinunkin sisimpääsi, pidä kiinni siitä valosta ja vaali sitä, se valo on se mitä me kaikki tarvitsemme. Kasvitkin tarvitsevat pilvisiä sadekuuroja, mutta yhtälailla he tarvitsevat aurinkoa, se on luonnollinen balanssi, negatiivisuus ja positiivisuus yhdessä, kasvit kuitenkin opettavat meille sen, että sitä valoa voi varastoida myös pahojen päivien varalle, jopa sinne ”Kellariin, juuritasolle, paikkaan jota me välillä pelätään”, eivät ne kuihdu kun vettä tuiskuaa ja myrskyää miltein repien heidät irti maasta, he nousevat uudelleen kukkaan kun aurinko hellii heidän vihreitä lehtiään, mutta joka kerta entistä vahvempana kääntäen sen sateen ravinnoksi joka vain vahvistaa heidän olemassaoloaan.

Sinun sisälläsi on jo malli upeasta planeetasta jossa rakkaus, rauha ja ystävällisyys elää, se on juurikin se energia mitä sinä luot tänne. Tunne se rakkaus mitä sinulle annetaan ja mitä voit aulaasti jakaa kaikille, tunne hymy kasvoillasi ja näe se hymy minkä tartutit muihin, talleta ne tunteet sinne kellariin pahanpäivän varalle. Me olemme osa suurempaa palapeliä, meillä kaikilla on osamme ja jokainen kun täyttää osansa kaikki on balanssissa, yksikään meistä ei ole ”turha”, meistä jokaista tarvitaan, myös niitä negatiivisia siinä missä positiivisia ihmisiä.

Miksi on olemassa negatiivisia ihmisiä?
Kaverini kysymys ei ollut vaikea, se oli hyvä ja ajankohtainen, mutta on vaikea selittää toisten ihmisten taipumuksista negatiivisuuteen, me kun olemme persoonia ja elämme omaa elämäämme yhdessä kaikkeuden kanssa. Koitin parhaani mukaan selittää kuitenkin asian näin: En koe, että ihmiset ovat niinkään negatiivisia, vaan tilanteet, kokemukset ja esimerkiksi sairaudet jotka vievät ihmistä sinne ”synkkyyteen”. Ihmisen syvin persoonallisuus on väistämättä hyvä, rakastava ja kaunis, mutta ympärille rakentuu kokemuksien kautta toisinaan panssari joka voi vaikuttaa negatiiviselta, mutta todellisuudessa se on reaktiota ja kokemuksiin perustuvaa pelkoa, jonka sisällä asuu kaunis ja positiivinen persoona.

Ihmisen ei tulisi lannistua ajattelemalla, että ”En tee mitään”, vaikka oikeasti tekee paljonkin, hän opettaa näitä panssareita omaavia persoonia tulemaan esiin ja olemaan rohkeasti sitä mitä on, koska ihminen on aidoimmillaan sillon, kun hän ei pelkää ja jos ympäristö aiheuttaa pelkoa, hektisyyttä eikä anna aihetta nähdä sen kauneutta, niin väistämättä panssari on tutumpi ja turvallinen ympäristö. Kuvittele asia niin, että panssarikilpi pitää tietyt ihmiset maanpinnalla, kun sinä taas leijailet pilvien yläpuolella auringonvalossa. Nämä ihmiset näkevät sinut, mutta eivät jaksa katella kokoajan ylöspäin, he haluavat vetää sinutkin turvaan sinne alas, siinä missä sinä haluat vetää heidät ylös sinne missä sinä olet. Sinä näet kokonaisuuden, näet sen kauneuden ja sen, ettei ole pelättävää, mutta tämä betoniviidakon panssaroitu ihminen ei näe edes valonsäteitä sieltä talojen keskeltä, hän ei tiedä koska ei näe, siksi sinun on vietävä sitä valoa tälle ihmiselle ja houkuteltava hänet pimeydestä valoon.

Ystäväni kysyi, että kuinka hän voi houkutella vahvasti panssaroidun ihmisen kohti valoa? Vastasin itseäni toistaen: Se on helppoa, olet vain sinä, positiivista kohti on helpompi mennä. Mietippä jos edessäsi on kaksi ihmistä, toinen on vihainen ja toinen iloinen, kumpaa kohti kuljet? Valitset positiivisen persoonan ja näin, pelkkä läsnäolosi saa tämän ihmisen seuraamaan sinua, mutta se voi viedä aikaa!

Ole siis vain se, joka tulitkin olemaan. Ole oma itsesi, vaali positiivisuutta ja kauneutta, älä lankea negatiiviseen ajatteluun. Mene kohti kokemuksia ja oivalluksia, vaikka ne välillä yrittävätkin sitoa jalkasi, muista että aurinkokin nousee aina, se on siellä vaikka pilvet tulisivat eteen, mutta ei se sade loputtomiin jatku ja jälleen se valo pilkahtaa myös risukasaan.

Nauti, siis ja tuo onnea elämääsi. Nauti luonnosta ja ympäristöstäsi, nauti ihmisistä ja kaikista kokemuksistasi, et voi kuin vahvistua ja rikastua saaden aina uutta intoa elämään, nimittäin kokemuksiasi ei kukaan voi viedä pois, ne ovat sinun aarteita ja juuri niitä aarteita tulisi säilöä sinne ”kellariin” ja käydä siellä muistelemassa sitä kaikkea, mitä olet elämäsi aikana kokenut, sillä ne aarteet ja kokemukset ovat luoneet sinusta juuri yhtä upean kuin sinä olet nyt!

Matka kotiin
Ystäväni kertoi kiittäen sanoistani, että hänelle tuli paljon uusia oivalluksia, kuin jokin taakka olisi pudonnut ja ääneni, avoimuuteni sekä hymyilyni poisti paikallisen sadekuuron. Olin tietysti hyvilläni hänen sanoistaan, mutta kerroin hänelle, että olen lähes onneni kukkuloilla kun olen saanut etuoikeuden tuntea hänen kaltaisen ihmisen ja päässyt keskustelemaan hänen kanssaan, voin vain kuvitella kuinka upeita tilanteita hänen eteensä vielä tulee ja kuinka hän tartuttaa positiivisuutta muihin ihmisiin ja kuinka he saavat niin paljon häneltä sitten aikanaan.

Olimme syöneet eväät, juoneet kuumaa kaakaota ja nautiskelleet kauniista luonnosta hyvien keskusteluiden äärellä. Aika oli kulkea autoa kohti ja lähteä kotiin päin.

Autossa vielä naureskelimme, meillä oli hulppea tunnelma, en tarkalleen muista mitä höpötimme mutta ilo oli lähes käsinkosketeltava ja naurahdimme sitäkin, että auton tuulilasi jäätyi pakkasessa kun nauraessa suustamme pääsi höyryä ja yritimme pidätellä nauramista parhaamme mukaan, jotta tuulilasin näkyvyys pysyisi riittävänä ajamiseen, mutta se ei auttanut, piti vain pysähtyä tienreunaan odottamaan jotta auton puhallin lämmittäisi ikkunaa, tuo tragikoominen hetki jo itsessään nauratti, siinä me kikatimme auton käydessä tienreunassa, naurumme piti meitä siinä hetkessä, mutta se hetki oli kultaakin arvokkaampi ja loi upean kruunun tuolle reissulle luonnon helmaan. Tämän muiston sijoitan sinne kellariin ja juuri niiden kaikkien negatiivisien muistojen keskelle, muistutuksena siitä, että mieleni kellarista löytyy upeita kokemuksia joka lähtöön, kutsuen uudelleen niiden äärelle muistelemaan.